Waltteri Tähtinen

 

Waltterin oppimisblogi

Blogissa käyn läpi valokuvauksen perusasioita mm: suljinajasta ja valotuksesta, ISO- herkkyydestä ja salamasta.

Tähän kuuluu myös Kaamos projekti ja henkilöesittely.

Valotus on valokuvauksessa kameran filmiin tallentuva tai digitaalikamerassa valoherkän kennon tallentama valon määrä. Valoherkälle materiaalille tai kennolle osuvan valon määrää voidaan säätää muun muassa objektiivin aukon kokoa (aukkoarvo) ja kameran sulkimen suljinaikaa (valotusaika) muuttamalla sekä kennon tai filmin valoherkkyyttä säätämällä. Kameran säätöjen näkökulmasta katsottuna valotus on joukko herkkyyden, aukon ja suljinajan yhdistelmiä, jolla kohde voidaan tallentaa halutulla tavalla filmin toistoalan ja valoherkän kennon tallennusalueen rajoissa.

Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Valotus

 

 

 

 

 

 

 

Valotuskolmio.

Valotusaika, aukko ja herkkyys eli ISO-luku vaikuttavat toisiinsa. Samanlainen valotus voi muodostua erilaisilla näiden kolmen luvun yhdistelmillä. Liike ja syväterävyys ovat erilaiset, riippuen millaista aikaa tai aukkoa on käytetty. Ajan ja aukon valinnalla voit siis vaikuttaa siihen millainen kuvastasi tulee.

Lähde: http://korpi.purot.net/2tunti_valotuskolmio

liikkuvan-kohteen-pysayttaminen-002

Histogrammi voidaan luoda digitaalisesta kuvasta. Digitaalikameroissa ja kuvankäsittelyohjelmissa histogrammi muodostetaan kuvan pikseleistä, ja sen avulla voidaan säätää valotusta. Kuvan histogrammi muodostetaan pikseleiden kirkkausarvojen jakautumasta tai väreistä (esimerkiksi RGB-malli) kanavakohtaisesti.

Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Histogrammi
Aukkosuhde eli f-luku on optiikassa käytetty dimensioton suure, joka kuvaa optisen järjestelmän polttovälin ja sisään tulevaa valoa rajoittavan aukon suhdetta. Valokuvauksessa kameran objektiivin suurimman aukon aukkosuhteesta käytetään nimitystä valovoima.

462px-aperture_diagram-svg

Esimerkiksi 100 mm polttovälillä aukkosuhde f/4 tarkoittaa aukon halkaisijan olevan 25 mm.Aukkosuhde ilmoitetaan tavallisesti merkinnällä f/x, jota on tapana kohdella yksittäisenä merkkinä (”f-luku”). Muita vakiintuneita merkintätapoja ovat 1/x ja ja myös Fx. Aukkosuhde f/16 voidaan siis merkitä myös esimerkiksi 1/16, f16, F16 tai ”aukko 16”.Joidenkin kameravalmistajien merkintätapa Fx on sikäli huono, että F on optiikassa polttopisteen tunnus, ja myös sikäli huono, että se ei viittaa jakolaskuun.

Aukon koko vaikuttaa myös kuvan tarkkuuteen linssien ominaisuuksista riippuvalla tavalla. Äärimmilleen avatulla aukolla järjestelmän piirtämään kuvaan vaikuttavat optiset vääristymät eli aberraatiot, kun taas hyvin pienen aukon läpi kulkeva valo diffraktoituu. Tavallisilla kameraobjektiiveilla terävin piirto saavutetaan yleensä noin f/5,6–f/8 alueella. Lyhyen polttovälin laajakulmalinsseissä suuri aukko aiheuttaa usein vinjetointia eli kuvan reunojen tummumista.

Optisen järjestelmän piirtämän kuvan syväterävyysalue kasvaa aukon halkaisijan pienentyessä eli f-luvun kasvaessa.

Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Aukkosuhde

Syväterävyysalueella (engl. Depth of Field) tarkoitetaan valokuvauksessa syvyyssuuntaista aluetta, jossa kohteet ovat kunnolla tarkentuneita. Valokuvaaja voi valita aukon arvolla kuinka suureksi syväterävyysalue muodostuu: syväterävyysalue on sitä lyhempi mitä suurempaa aukkoarvoa käytetään. Vastaavasti pientä aukkoarvoa käytettäessä syväterävyysalue voi ulottua kuvan etualalta äärettömään.

Varsinkin ”pokkareilla” ( = taskukameroilla) terävyyteen alkaa pienillä aukoilla vaikuttaa valon hajoamisen vaikutus ja pistekoko, joiden yleinen nimitys on optisesti diffraktio. Ts.: määrättyä aukkoa pienemmällä ei syvyysterävyys kasvakaan vaan valon hajoaminen heikentää ”terävyyttä”.

Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Syv%C3%A4ter%C3%A4vyysalue

Optisen systeemin polttoväli on mitta sille, miten paljon se kokoaa tai hajottaa valoa. Systeemin optinen taittokyky on sitä suurempi mitä pienempi on sen polttoväli. Optinen taittokyky on polttovälin käänteisluku ja sen yksikkö on dioptria eli 1/m. Koveran linssin polttoväli on negatiivinen ja kuperan positiivinen. Paksuille linsseille, joiden paksuutta ei voida approksimoida nollaksi, ja useamman optisen elementin systeemeille eli linssien ja/tai peilien yhdistelmille voidaan määrittää efektiivinen polttoväli.

Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Polttov%C3%A4li

Valotusaika eli suljinaika

Valotusaikaa kuvataan yleensä sekunnin osina tai kokonaisina sekunteina. Mitä lyhyempi valotusaika, sitä lyhyemmän aikaa valoa pääsee kameran kennolle. Valotusaika määräytyy kamerassa käytössä olevan ohjelman mukaan vallitsevan valomäärän perusteella. Salamaa käytettäessä valotusaika digipokkareilla on tyypillisesti 1/60 (sekunnin kuudeskymmenesosa).

Alla olevassa listassa on kuvattu yleisimmät täyden aukon valotusajat, jokainen askel tuplaa kennolle tulevan valon määrän. Punaisella on merkitty ne ajat, joilla kuvaaminen käsivaralta ei välttämättä onnistu käsien tärinästä tms. johtuen. Mitä vakaammat kädet, sen pidempiä valotusaikoja voi käyttää. Myös jalustan käyttö on suositeltavaa pidempiä valotusaikoja käytettäessä.

1/4000, 1/2000, 1/1000, 1/500, 1/250, 1/125, 1/60, 1/30, 1/15, 1/8, 1/4, 1/2, 1, 2, 4, 8, 15, 30, B

Nopean liikkeen pysäyttämiseen kuvassa vaaditaan nopeampia suljinaikoja. Jalustasta on tueksi edelleen esimerkiksi pidemmillä putkilla, sillä kuvattaessa pidemmillä polttoväleillä käsivaralta, tarvitaan yleensä lyhyempiä suljinaikoja jotta kuviin ei tulisi epäterävyyttä. Laajakulmaisemmilla objektiiveilla kuvattaessa voi kuvat saada onnistumaan käsivaralta kuvattaessa hieman hitaammillakin suljinajoilla (esimerkiksi 1/15 – 1/60 polttovälistä riippuen), mutta pidemmillä polttoväleillä tarvitaan nopeampia suljinaikoja (esimerkiksi 1/200 ja siitä eteenpäin).

Lähde: https://pelivara.com/tutoriaalit/kuvaamisen-perusteita/

ISO-arvo. Kun valo ei riitä, suljinajan pitämiseksi järkevissä rajoissa on nostettava ISO-arvoa. ISO-arvo on standardoitu määre, joka merkitsee herkkyyttä, joka kameran kennolla tai filmillä on valoa kohtaan.

Suuremmilla arvoilla pienempikin määrä valoa riittää kuvaamiseen. Kääntöpuolena on kuitenkin, että myös rakeisuus (tai kohina) kuvassa lisääntyy ja pahimmassa tapauksessa yksityiskohdat puuroutuvat. Suurien ISO-arvojen tuomaa kohinaa voi käyttää myös tehokeinona.

Sillä kuviin voi saada rosoisemman ja rujomman otteen. Joihinkin tilanteisiin sellainen sopii hyvin. Kohinan määrään vaikuttaa, onko kyseessä täyden kennon vai kroppi- eli pikkukennon kamera. Pienempikennoisilla kohina alkaa nousta merkittäväksi ISO 1600 paikkeilla, kun taas täyskennoisissa ISO 3200 tuntumassa.

ISO-lukujen merkitys menee sillä tavalla, että arvon kaksinkertaistuminen (esimerkiksi 100->200) merkitsee yhden aukon muutosta. ISO-arvoa voi säätää kameran P-, S- (Canonilla Tv), A- (Canonilla Av) sekä M-tilassa, joista kolmessa ensimmäisessä on automaattinen valotus.

Filmin herkkyyttä voidaan ilmoittaa kolmella eri asteikolla. Perinteisiä asteikoita olivat eurooppalainen DIN (Deutsches Institut für Normung) ja amerikkalainen ASA (American Standard Association, nykyinen American National Standards Institute eli ANSI). Nykyisin herkkyyttä ilmaisee ISO-lukema (International Organization for Standardization – ”lyhenne” tulee kreikan kielen sanasta isos, joka tarkoittaa yhtäläistä). ISO-lukema on kahden edellisen yhdistelmä. Varsinaisen standardin tunniste on ISO 2240:2003.

ASA-asteikolla lukeman kaksinkertaistuminen tarkoittaa samalla herkkyyden kaksinkertaistumista ja lukeman puolittuminen herkkyyden puolittumista. 200 ASA:n filmi on siis kaksi kertaa herkempää kuin 100 ASA:n. DIN-asteikolla vastaava ero on kolme DIN-astetta. 21° DIN:in herkkyys vastaa 100 ASA:n herkkyyttä ja 27° DIN:in herkkyys 400 ASA:n herkkyyttä.

ISO-asteikko on ASA- ja DIN-asteikon yhdistelmä. [2] Oikeaoppisesti ISOa käytettäessä kuuluisi ilmoittaa molemmat lukemat, esimerkiksi 100 / 21° ISO. Usein näkee kuitenkin myös ilmoitettavan pelkän ASA-luvun (esimerkiksi digitaalikameroiden valikoissa), vaikka yksiköksi on merkitty ISO. Tämä johtunee tilan säästön tarpeesta.

Lähde: http://kamerakoulu.fi/peruskurssi-jakso-4-iso-arvo

https://fi.wikipedia.org/wiki/Valoherkkyys

 

Salamatäsmäysajasta ja High Speed -salamasta

Salaman teho säädetään säätämällä salamavalon kestoaikaa. Periaatteessa täydellä teholla salama palaa tietyn ajan ja sitten osatehot lyhentävät aikaa suoraan tuossa tehosuhteessa. Osatehot ovat yleensä ’puolikkaita’: 1/2, 1/4, 1/8,,,1/128, 1/256. Käytännössä salaman valoteho ei ole täysin kanttimuotoista vaan välähdyksessä alussa on suurempi teho ja sitten kondensaattorin varauksen pienetessä valokin hiipuu. Näin ollen ajat eivät mene täysin puolittaen. Esimerkkejä salaman valotehosta:
http://www.chem.helsinki.fi/%7Etoomas/photo/flash-discharge/regular.html

Toisen verhon salama (Rear, Second curtain)
Salama välähtää valotusajan lopussa eikä alussa. Toisen verhon salamaa ei ole edullisimmissa kameroissa.

Useimmissa digikameroissa on kiinteästi kameraan rakennettu salama. Tämä salama on usein heikkotehoinen, eikä sitä voi suunnata kuin eteenpäin. Ulkoinen salama parantaisi huomattavasti varsinkin sisäkuvien ottoa.

Erittäin tärkeä seikka ulkoisessa salamassa on mahdollisuus ohjata valon suuntaa ja pinta-alaa. Kun valo ei tulekaan kameran suunnasta, muotoilee se kohdetta paremmin, on luonnollisemman (auringon tai kattovalon) tuntuinen ja varjot eivät tule suoraan kohteen taakse. Mitä suuremmalta pinta-alalta valo tulee, sitä pehmeämmiksi varjojen reunat muodostuvat. Myös valotehon säätö voi olla tarpeen.

Ulkoisen salaman suuntausta voidaan ohjata monella tavalla. Jos salama on kaapelin päässä, voidaan se suunnata mihin tahansa. Usein voidaan salaman eteen myös laittaa suurempi pinta-alainen hajoitin.

Vaikka salama on kameran päällä, voidaan sitä käyttää epäsuorasti. Tällä tarkoitetaan, että valoa ei suunnata suoraan kohteeseen, vaan se levitetään tasaisemmaksi heijastamalla valo katon tai seinän kautta. Näin kuvan valosta tulee luonnollisemman näköinen ja vältetään punasilmäisyys. Salaman valopään täytyy olla joko kääntyvä, tai sitten salamaa voi pitää kaapelin päässä ja suunnata sen kädellä muualle.

Täytevalo

Monissa näytöksissä tunnelmaa rakennetaan valaistuksen avulla. Sali on hämärä. Mitä nyt salamavalot räpsyvät.

Kun toimistolla kuvataan asiantuntijaa vaikkapa henkilöstölehden juttuun, kuvattava kannattaa viedä valoisan ikkunan luokse tai mieluummin ulos, koska ulkona saa aina kivoja kuvia. Moni istuttaa kohteen silti pimeään huoneeseen ja polttaa kasvot valkoisiksi salamavalolla.

Taitoluistelukilpailun kuuluttaja toistaa kuin kone lausetta, joka toteaa salamavalolla kuvaamisen olevan kiellettyä. Salamavalo voi häikäistä jäällä kiitävää silmiin sen verran ikävästi, että keskittyminen herpaantuu. Silti katsomon puolestavälistä yritetään sinnikkäästi pyydystää still-kuvaa salama-avusteisesti. Jos kilpailunjärjestäjä on ajan tasalla tehtävissään, järjestysmies käy sanomassa pari valittua sanaa salamaterroristille.

TTL-salamat

On olemassa myös valmistajakohtaisia salamaliittymiä, joissa kamera ohjaa automaattisesti käytettävää salamavalon voimakkuutta. Tätä usein kutsutaan TTL-salamaksi (Through The Lens), koska periaatteessa valotus mitataan kameran linssin läpi, eikä salaman kennolla tai erillisellä valotusmittarilla.

TTL-mittaus takaa lähes aina sopivan valaistuksen, myös jos salamaa käytetään epäsuoraan valaistukseen. Käytettyjä liittymätapoja on useita ja jopa samalla valmistajalla erilaisia. Valmistajalta löytyy sopivia salamalaitteita, mutta joitakin yleisiä liittymiä löytyy myös kolmansilta valmistajilta (Metz, Sigma jne).

TTL-mittauksella voidaan myös tarkoittaa kameran omaa valotusmittausta, joka tapahtuu linssin läpi. Tällä on erityisesti merkitystä kameroissa, joissa optiikkaa voi vaihtaa. Jos valotusta ei mitata linssin läpi, niin erilaiset optiikat ja suodattimet pitäisi huomoida käsin.

Kova ja pehmeä valo
Valon tarve on videokuvauksessa itsestäänselvyys: ilman valoa ei voi nähdä.
Yhtä tärkeää kuin itse valo on sen aiheuttamat varjot, varjoja tarkkailemalla voidaan valon laatu jakaa kahteen ääripäähän:

Kova valo
-pistemäisestä valolähteestä, esim. aurinko
-varjolla terävät reunat
-valon tulosuunta selvästi määriteltävissä

Pehmeä valo

Valolähteen etäisyys kohteesta vaikuttaa ratkaisevasti valon ja varjon laatuun:lähellä kohdetta oleva valaisin luo pehmeän varjon (valon pinta-ala suuri), valaisinta etäännytettäessä varjo kovenee.
Paitsi valonlähteen etäisyyttä muuttamalla, voidaan valon kovuuteen tai pehmeyteen vaikuttaa esim. heijastamalla valoa seinän tai heijastinlevyn kautta. Seinän tai heijastinlevyn väri ja laatu vaikuttaa tällöin suuresti heijastuvan valon laatuun. Valospotin edessä voidaan pehmennystä haluttaessa käyttää myös ns. softia eli valkoista sateenvarjoa tai muuta hajoitussuodinta (ehdottomasti lämmönkestävää!)

Lähde: http://digifaq.info/digi_omat/fp.

html http://www.kuvakenno.fi/digikuvaus/salama.html

http://digifaq.info/digifaq/3_salama.html

http://digifaq.info/digifaq/3_salama.html

http://koulut.tampere.fi/materiaalit/valo/moduli1/oppi2.htm

 

Kaamos: Klaus

Henkilöesittely: Matias

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s